Manuaalisesta kirjaamisesta reaaliaikaiseen puheentunnistukseen hoivatyössä
Suomalainen digiyhtiö Efima on luonut Attendolle Microsoftin puheentunnistusteknologiaa ja Azure OpenAI -kielimallia hyödyntävän tekoälyratkaisun, joka vähentää merkittävästi kirjaamisiin käytettyä aikaa ja parantaa niiden laatua. Tähän asti hoitajat ovat käyttäneet merkittävän osan työajastaan asiakastyön manuaaliseen kirjaamiseen. Uuden ratkaisun ansiosta hoitajat voivat sanella kirjaukset esimerkiksi puhelimeensa reaaliaikaisesti.
Efiman asiakkuus- ja palvelujohtaja Sami Sipiläisen mukaan ratkaisun hyödyt ovat merkittävät: "Puheentunnistuksen avulla kirjaukset voidaan tehdä reaaliaikaisemmin, tarkemmin ja nopeammin. Tämä mahdollistaa laadukkaamman datan hyödyntämisen hoivatyössä ja jättää hoitajille enemmän aikaa keskittyä olennaiseen – eli asukkaiden kohtaamiseen."
Tekoälyratkaisu on suunniteltu siten, että se takaa asukastietojen turvallisen ja luottamuksellisen käsittelyn. Lopulliset kirjaukset hyväksyy aina kirjaaja itse ennen niiden siirtymistä järjestelmään.
Kehitystyötä yhdessä hoitohenkilökunnan kanssa
Hoivakotien sujuva arki sekä asukkaiden mahdollisuus omannäköiseen, hyvään elämään ovat Attendolle strategisia tavoitteita, ja vuonna 2023 Attendolla haluttiin tutkia teknologian mahdollisuuksia parantaa arkea hoivakodeissa. Hankkeen alussa Efima ja Microsoft vierailivat Attendo Vuoripirtissä tapaamassa hoivakodin henkilökuntaa, havainnoimassa heidän työskentelyään ja keskustelemassa, miten teknologialla voitaisiin vastata hoivatyön haasteisiin. Vierailun lopputuloksena tunnistettiin useita kehitysmahdollisuuksia, joista manuaalisen kirjaustyön tehostaminen nousi ylitse muiden. Tarpeeseen soveltuvaa teknologiaratkaisua kehitettiin tiiviissä yhteistyössä Efiman ja Vuoripirtin henkilökunnan kanssa, ja tarkoitus on, että jo keväällä 2024 Vuoripirtin hoitajat pääsevät pilotoimaan sitä käytännön hoivatyössä.
”Uusi kirjaustapa on todellakin merkittävä parannus hoitotyöhön. Olemme olleet mukana kehitystyössä innovatiivisella otteella, eivätkä uudet teknologiset ratkaisut ole aiheuttaneet lisästressiä attendolaisille. Itse asiassa erityisesti ne, jotka eivät ole niin tottuneita tietokoneen käyttöön, odottavat tätä uudistusta innolla”, sanoo Attendo Vuoripirtin johtaja Niina Suvanto.
”Ilman hoitajiemme sitoutumista emme olisi päässeet näin hyvään lopputulokseen. Nyt onnistuimme luomaan teknologiaratkaisun, joka tekee heidän työstää sujuvampaa ja mielekkäämpää – lisäämättä ylimääräisiä laitteita ja järjestelmiä”, Attendon tietohallintojohtaja Jukka-Pekka Luhanko iloitsee.
Teknologia vastauksena hoiva-alan työvoimapulaan
Hoiva-alaa – kuten muutakin sote-alaa – vaivaa työvoimapula, kun tulevien vuosien aikana merkittävä osa alan tekijöistä on eläköitymässä samaan aikaan, kun ikääntyvän väestön hoivan tarve kasvaa. Teknologiat, jotka vapauttavat aikaa hoiva-alan aikasyöpöistä asukkaiden tarpeisiin vastaamiseen, tarjoavat osan ratkaisua tähän haasteeseen.
Ratkaisu hyödyntää Microsoftin Azure OpenAI ja Power Platform -pilvipalveluita, ja Microsoft on ollut tukemassa Efimaa ja Attendoa hankkeessa. "Tekoälykehitys on lyhyessä ajassa ottanut valtavia askeleita eteenpäin, ja puheentunnistusteknologiamme on nyt sillä tasolla, että sillä voidaan tuoda todellista lisäarvoa liiketoimintaan. Efiman ja Attendon yhteistyö on esimerkki siitä, miten teknologia voi auttaa yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemisessa", Microsoftin Janne Suominen, vähäkoodisten ratkaisujen myyntivastaava, kommentoi.
Lisätietoja
Efima, Customer and Service Director Sami Sipiläinen
sami.sipilainen@efima.com, +358 40 078 9992
Attendo, tietohallintojohtaja Jukka-Pekka Luhanko
jukka-pekka.luhanko@attendo.fi, +358 40 162 4756
Microsoft Suomi, viestintäjohtaja Pekka Isosomppi
pekka.isosomppi@microsoft.com, +358 40 516 2399
Efima Oyj
Efima on suomalainen digiyhtiö, joka tukee ja tehostaa suurten ja keskisuurten yritysten liiketoimintaa pilvipohjaisilla taloushallinnon, toiminnanohjauksen ja älykkään automaation ratkaisuilla ja digitaalisilla taloushallintopalveluilla. Kaiken keskiössä ovat ihmiset, yhteistyö ja kumppanuus.
www.efima.com
Attendo
Attendo on Suomen johtava hyvinvointialueiden kumppanina toimiva, julkisten hoivapalveluiden yksityinen tuottaja. Attendolla on Suomessa noin 430 hoiva- ja palvelukotia, jotka tarjoavat hoivaa, kuntoutusta, asumispalveluita sekä ateria- ja puhtauspalveluita noin 12 000 suomalaiselle. Tämän lisäksi Attendo tarjoaa terapiapalveluita, kuten fysio- ja puheterapiaa, sekä toimii hyvinvointialueiden kumppanina lastensuojelussa. Kaikkea Attendon toimintaa ohjaavat arvot: osaaminen, sitoutuminen ja välittäminen.
www.attendo.fi
Microsoft
Microsoft on digitaalisen muutoksen mahdollistaja älykkään pilven ja siihen yhteydessä olevien älykkäiden laitteiden aikakaudella. Haluamme auttaa jokaista maailman ihmistä ja organisaatiota saavuttamaan enemmän.
www.microsoft.fi