Efima Awards -gaala on Efiman vuotuinen juhla, jossa henkilöstö kokoontuu yhdessä iloitsemaan vuoden onnistumisista ja palkitsemaan ansioituneita efimalaisia useissa eri kategorioissa. Tänäkin vuonna palkintotilaisuuden kohokohta oli Vuoden efimalaisen palkitseminen. Kunniamaininta myönnetään efimalaisten äänestämälle kollegalle, joka inspiroi muita, luo positiivista ilmapiiriä ympärilleen, edustaa efimalaisia arvoja ja jonka osaamista arvostetaan laajalti työyhteisössä.
Tällä kertaa suurimman äänisaaliin keräsi ratkaisuarkkitehti Heidi Verho, joka 3-vuotisen Efima-uransa aikana on tehnyt vaikutuksen paitsi kollegoihinsa myös Efiman asiakkaisiin. ”Heidi on osaava ammattilainen ja todellinen tiimipeluri. Todellakin tekee työtänsä asiakkaan parhaaksi”, eräs äänestäjistä hehkuttaa äänestyslomakkeessaan. Kollegat arvostavat Heidissä rautaisen ammattitaidon lisäksi kykyä tehdä vaikeistakin asioista kevyempiä ripauksella huumoria: ”Joka kerta kun Heidin kanssa juttelee, huomaa suupielen kaartuvan ylöspäin ja työmurheet tuntuvat asteen pienemmiltä”, toinen työkaveri toteaa.
Heidi itse nauraa olevansa ”wannabe-konsultti, joka osaa vähän kaikkea muttei mitään syvällisesti.” Hän ei pidä itseään teknisenä syväosaajana, vaan enemmänkin sosiaalisena taiturina, jolla on kyltymätön palo oppia uutta ja viedä asioita eteenpäin. Heidi onkin löytänyt itselleen monipuolisen roolin Efimalla, jossa hän pääsee hyödyntämään ihmistaitojaan sekä kehittämään niin asiakkaiden kuin oman talon toimintaa. Heidi tukee asiakkaita Microsoft Dynamics 365 -ratkaisun käyttöönotossa ja jatkokehityksessä, osallistuu ratkaisun tuotehallintaan, tekee sisäistä kehitystä ja toimii esihenkilönä 8-henkiselle asiantuntijatiimille.
Vuoden efimalainen saa nimikoidun pelipaidan. Kaikki aikojen saatossa myönnetyt pelipaidat ovat esillä Helsingin toimistolla.
Heidi, mikä efilis?
Haastattelimme Heidiä palkinnonjaon jälkeen ja saimme kuulla, miltä oman sukunimen näkeminen Vuoden efimalaisen pelipaidassa tuntui.
Työkaverisi äänestivät sinut Vuoden efimalaiseksi 2023 – miltä se tuntui?
”Olin todella häkeltynyt ja yllättynyt. En olisi ikinä uskonut, että minut valittaisiin. Olen tyyppinä sellainen, että huomautan aina, jos jonkun asian voisi tehdä paremmin, ja ajattelin, että muut efimalaiset ovat aivan täynnä kehitysideoitani – mutta ilmeisesti niitä on arvostettu.”
Olet saanut lukea kollegoidesi kirjoittamia perusteluja valinnallesi. Minkälaisia tunteita ja ajatuksia ne herättivät?
”Kyllähän palautteista tuli tosi hyvä ja lämmin fiilis – erityisesti siitä, että olen pystynyt olemaan läsnä ja muiden ihmisten tukena. Olen lähivuosina pyrkinyt kiinnittämään huomiota siihen, että olen läsnä sekä töissä että kotona, koska multitaskauskaan ei ole vienyt pitkälle. Se, että tervehtii työkaveria käytävällä, pysähtyy vaihtamaan kuulumisia kahvikoneella ja oikeasti kuuntelee toista, palkitsee parempana yhteistyönä.”
Moni kollegoistasi kertoi arvostavansa sitä, että teet töitä ja tartut haasteisiin pilke silmäkulmassa. Mistä asenteesi kumpuaa ja miten ylläpidät hyvää fiilistä arjessa?
”En ota itseäni tai asioita liian vakavasti. Asiantuntijatyössä tulee väistämättäkin vastaan rankempia rupeamia, joista selviytymisessä huumori usein auttaa. Efimalla olen saanut olla oma positiivinen itseni ja ympärilläni on samanlaisia ihmisiä, joiden kanssa on mukava tehdä töitä. Uskonkin vahvasti siihen, että parhaat ratkaisut syntyvät yhdessä tekemällä, ei yksin puurtamalla.”
Kollegoiden lisäksi olet saanut vuolaasti kiitosta työstäsi myös asiakkailtamme. Mikä sinua motivoi tekemään parhaasi?
”Olen itse työskennellyt aikanani asiakkaan roolissa järjestelmän pääkäyttäjänä, joten osaan samaistua asiakkaan tuskaan ja ymmärrän, miten paljon oikean ratkaisun löytäminen voi auttaa asiakasta eteenpäin. Järjestelmän näkökulmasta jokin ongelma voi olla hyvinkin pieni, mutta ihmisen työn näkökulmasta ongelma voi koitua hyvinkin turhauttavaksi ja keskeyttää työntekemisen kokonaan. On hyvä muistaa, että lopulta teemme töitä ihmisten – emme järjestelmien – vuoksi.”
Aplodit myös muille Efima Awards -palkituille
Efima Awards -palkintogaalassa kunniamaininnat jaettiin myös kuudessa muussa kategoriassa. Vuoden 2023 muut tunnustuksen saaneet olivat:
- Vuoden Efiliksen Levittäjä: Tuomas Pitkänen
- Vuoden Taituri: Pasi Paalanen
- Vuoden Arvokas kategoriassa ”yhdessä eteenpäin”: Elina Våg ja Joel Hellström
- Vuoden Arvokas kategoriassa ”omana itsenä”: Jaakko Laine
- Vuoden Arvokas kategoriassa ”tahto kuunnella”: Elina Ylönen
- Vuoden Arvokas kategoriassa ”taitavasti tuloksiin”: Henrika Petäjä
Onnea palkituille!